Kirjoittelin viimeksi siitä Tornadon jälkeisestä päivästä..
Ja se selvisi jo, että sähkökatkos ei kestänyt kolmea päivää.
Aamulla kun lähdimme talolta, menimme ensimmäisenä Matkailuautolla korjaamoon, jossa vaihdettiin meitä kiusannut kaasuvaroitin uuteen. Nyt ei tarvitse peljätä, että heräisimme turhiin hälyytyksiin.
Korjaamon pihalla rakas tyttäremme kirmaili innoissaan. Aamulla lähtiessä oli pistänyt pelkät varvastossut (flibflobit) jalkaansa. Kirmatessa sitten kenkä ei yhtään tukenut jalkaa ja ukkovarpaan nahka kuoriutui kohtalaisen pahasti... Verta tuli reippaanlaisesti ja tadaaaa.. meikä se oli varautunut neljän viikon roudtripille ilman minkäänlaista ensiapupakkausta = ei laastaria eikä mitään muutakaan. Onneksi Jenniferin ja Davidin autossa oli varsin kattava varustus. Saimme teipattua haavan kiinni. Ajan kuluessa kipu kuitenkin äityi niin kovaksi, että päätimme käydä näyttämässä varvasta paikallisessa ensiavussa (vakuutus mahdollisti).
jaaaa, sitten oli vuorossa manikyyri, hyvää jälkeä tuli.
Kovasti oli tapahtumarikas päivä. Aika kului nopeasti. Illalla lähdettiin käymään vielä ravintolassa.
Eli ravintolassa oli varmaan 300 asiakasta.. Ja se mikä tässä paikassa oli poikkeuksellista oli se että leivät HEITETTIIN asiakkaille.. Koko idea oli saanut alkunsa joskus kymmeniä vuosia sitten kun ravintolan perustajalla oli erittäin ahtaat tilat ja paljon asiakkaita. Tarjoilian oli hankala ahtauden vuoksi tarjoilla, ja asiakkaat olivat pyytäneet heittämään leivän. Ja nyt tämä paikka on erittäin suosittu, tilat eivät ole enää ahtaat mutta leivät silti heitetään asiakkaille. Kokemus sekin.. Muutenkin paikka oli kokemuksen arvoinen. (Ravintolassa ei tarjoilut alkoholia laisinkaan..)
Hyvin nukutun yön jälkeen söimme talolla breakfastin.
Päivän ohjelmassa ei ollut mitään, mutta illalla klo 6 P.M. oli tarkoitus tulla paikallista väkeä läksijäisjuhliin.
Seuraavana aamuna oli tarkoitus lähteä aikaisin Chaffeesta kohti St. Louisia (tsekkaan myöhemmin oikeinkirjoituksen tuon kaupungin nimen suhteen). Oli tärkeätä pakata mahdillisimman hyvin kaikki Siirin tavarat, koska aamun lähdön jälkeen emme enää palaisi talolle.
Jenniferillä oli paljon tehtävää illan juhliin. Yritin auttaa parhaani mukaan (saimme pakkaukset valmiiksi hyvissä ajoin).
Partyissa tarjottiin Hod Dogeja ja Hampurilaisia, perunasalaattia, tomaattia, suolakurkkuaja ja juustoa (ja tietysti sinappia ja ketsuppia). Jälkiruoaksi oli ihanaa juustokakkua, suklaakakkua (kakku jota koristaa useahko suomenlippu) ja jäätelökakku. Juomapuolena tarjottiin limuja. (edelleenkään ei alkoholia!).
Aamulla kiersimme vielä pari paikkaa - jättämässä jäähyväisiä.
Matka St. Louisiin (nimi vielä tarkastusta vaille) kesti kaksi tuntia = tuntui lyhyeltä, olihan edelliset taipaleemme olleet pisimmillään kymmentuntisia..
Jennifer ja David jatkoivat kuvan oton jälkeen matkaa tunnin ajomatkan päähän häihin.
Cailin oli lupautunut tyttöystävänsä kanssa esitellä meille kaupunkia. Kuva tyttöystävästa (Ashlyn) tuonnempana.
(No niin - kello näyttää olevan taas kaksi yöllä. Tämän blogin "ylläpitämien" on työläämpää kuin aavistinkaan. Kuvan lataaminen ohjelmaan kestää tolkuttoman kauan.
Yritän jatkaa lisää huomenna, huomisen jälkeen minulla ei ole taas mitään hajua koska meillä on nettiyhteys saatavilla.
Jatkan tätä blogia suoraan tähän saman otsikon alle, että tulee jonkinlainen järjestys tähän juttuun :)
pusijahali <3 ps. huomenna myös korjaan mahdolliset virheet ja paikan/ihmisten nimet) Uutisstudiolta jatkoimme kävellen matkaa. Ilma oli aivan ihana. Lämpötila oli +25.
Kävimme tietenkin tutustumassa St. Loisin kuuluisinta nähtävyyttä. Meidän oman Eero Saarisen suunnittelemaa monumenttia. Amerikassa vietettiin veteraanien päivää ja viikonloppu jatkui maanantaille (eli ma vapaapäivä). Huonoa tuuria meille, sillä paljon oman kansan ihmisiä vietti holydayweekendia ja nähtävyyttä oli katselemassa sankoin joukoin ihmisiä. Jos olisimme halunneet mennä hissillä korkeuksiin jonotusaika olisi ollut vähintään tunti (päätimme ettemme siis mene, hyvä niin, sillä minuun olisi saattanut iskeä ahtaanpaikan kammo pienenpienessä hississä)..
Alla kuitenkin joukko kuvia monumentistä:
Sitten suuntasimmekin jo karulle leirintäpaikallemme. Karulle sen vuoksi, että se sijaitsi kutakuinkin kaupungissa ja oli pelkkää asvalttia. Yöllä liikenteen melu hiukan häiritsi, mutta ei niin paljon kuin kaasuvaroitin männäyöllä..
Jennifer, David ja Cailin veivät vielä meidät brekfastille aamulla.
Oli mukava paikka - ja paikan hovimestari (tai vastaava) oli aivan innoissaan Suomesta. Tiesi paljon asioita (alin kuva)..
Breakfastin jälkeen hyvästelimme Jenniferin ja Davidin :'(
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti