Maanantaina söimme aamulla breakfastin vielä Adrianin kotona. Sunnuntaina, ennen illallista, siivosimme pikkuruisen pyörillä kulkevan kotimme (lainasimme imuria - olihan tuossa vaunussa "makuuhuonneessa" kokolattiamatto)..
Aamiaisen jälkeen siis hyvästelimme - lataan tähän kuvia myöhemmin jos onnistuu.
Ajomatkaa ei olisi kovin paljoa, siis siihen nähden miten paljon olimme muina päivinä ajaneet. Ajotunteja tuli vain jotain kuusi. Ennen leiriytymistä pysähdyimme vielä WalMarttiin ostoksille. Illalla kun leiriytyisimme, täytyisi kuitenkin vielä jotain syödä. Ostin kanasalaatin tarpeet.
Amerikkalaisissa kaupoissa valikoima on ihana. Kaikkea löytyy pilkottuna (kätevää kun keittiövarustus on melkosen surkeata)..
Leirintäalue, johon jäimme oli vähän niin ja näin - pesutilat eivät olleet mitenkään luksusluokkaa. Vaunuilijat näyttivät olevan pysyviä, siitä päätellen kuinka "puutarhat ja pihapiirit" olivat täynnä tuulikelloja ja puutarhatonttuja. Joillakin oli varasto ja puutarhakeinu. No nettiyhteys sieltä löytyi ja sain siellä kirjoitettua tuon Adrianin luona vierailun loppuun :)
Puhelin ei saanut singnaalia. Se muuten on täällä hyvin tavanoimaista, ettei kännykässä ole kenttää. ?? Oon aina jotenkin luullut, että kyllä Amerikassa kaikki on hienoa ja kehittynyttä.
Muita kummallisuuksia:
- Kaupassa kassa pistää kaikki ostokset rapiseviin ja ohkaisiin muovipusseihin, kaksi-neljä ostosta per kassi. Kasseja on sitten yhden ostoskäynnin jälkeen toistakymmentä :)
- Kortilla maksaessa toisinaan ei tarvitse edes allekirjoittaa. Kauhistuttavaa jos kadottaisi korttinsa.
- AmerikanExpress ei käy paljon missään.
- Vesihanat on vanhanaikaisia ja sähköjohtdot roikkuilee pitkin seiniä.
- Vessanpöntöt on miellyttävämpiä kuin Suomessa - vesitila pöntössä on isompi - ei jää jarruraitoja..
- Vessoja kutusutaan Restroomeiksi tai Washroomeiksi - ei koskaan toileteiksi.
- Aamupala on makea.
- Aamupalaa tarjoillaan joka ravintolassa ja valintoja on PALJON. Mc Donaldsissakin on aamupala (aamupäivällä) eikä sillon sieltä saa esim. ranskanperunoita tai hampurilaisia..
- Small (esim. juomassa) tarkoittaa samaa kuin suomessa Large.
- Kaikki - jopa kaupan kassa kyselee kuinka voimme? Kaikki ovat ystävällisiä.
- Rekat ajavat todella kovaa vauhtia (ohittelevat meitä hitaasti ajavia kokoajan).
- Kaikki matkailuautot ovat sellaisia joista sivu/sivut saadaan sähköisesti siirrettyä (autosta tulee huomattavasti isompi).
- Usean matkailuauton perässä vedetään pikkuautoa.
- Tiet eivät ole mitenkään hyväkuntoisia (Suomessa parempia).
- Liikenne on suvjuvampaa.
Nämä tuli nyt mieleen suuremmin miettimättä..
Tänään, viimeisenä kokonaisena päivänä Amerikassa, saimme nukkua enemmän. Heräilimme rauhassa, söimme aamiaisen ja läksimme liikkeelle.
Tänään ajelimme viitisen tuntia.
Leiriydyimme lähelle New York Cityä - jo kuitenkin New Yorkin osavaliossa :)
Nyt olemme KOA -leirintäalueella. Oli muuten matkamme kallein leirintäalue. 73 dollaria - muuten maksut ovat olleet 35-50 dollaria.
Kävimme syömässä lähikylässä melkoiset hampurilaisateriat. Oliva maukkaita.
Kun parkkeerasimme auton, aloin vimmatusti pakkaamaan. Nyt on kutakuinkin kaikki tavarat pakattu. (kuusi isoa matkalaukkua ja viisi pientä!).
Huomenna kohti lentokentää - tarkoitus on että minä ja Siiri jäämme sinne ja miehet menevät palauttamaan tämän matkailuautomme. Lähtö Suomeen alkaa tätä paikallista aikaa klo 17.20. Välilasku Tukholmaan ja Helsinkiiiiiin...
Jeeeeee.
On ollut kyllä TODELLA IHANA MATKA! Tavattiin pitkästä aikaa rakas tyttäremme - tärkein osa matkaa!!!
Rytmi matkalla on ollut hyvä. Ajon jälkeen on ollut hieno tavata ihania ihmisä ja viettää päiviä heidän kanssaan - mutta on taas ollut mukava lähteä oman perheen kesken liikkeelle kohti uutta pysähdystä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti